Tekstikoko
 
fiilis-alasivu-2017.png
 

Aikuisten taiteen perusopetus

Aikuisten yleisen oppimäärän mukainen kuvataiteen perusopetuksen kesto on yhteensä 500 oppituntia, joka jakaantuu yhteisiin opintoihin 300 ot ja teemaopintoihin 200 ot. Opintojen kokonaiskesto on kolme-neljä vuotta.

Yhteiset opinnot suoritetaan kahdessa vuodessa, tästä ajasta yhden lukuvuoden kokonaiskesto on 150 ot. Teemaopinnot suoritetaan yhdessä tai kahdessa vuodessa, opetustarjonnan ja päättötyön valmistumisen nopeuden mukaisesti. Opiskeluaika sisältää myös itsenäisen työskentelyn osuuksia.

Opintoja tarjotaan aloitettavaksi kolmen vuoden välein, edellisten opintojen loputtua. Opiskelijoilta velvoitetaan säännöllistä läsnäoloa ja sitoutumista opintojen ajan. Opiskelijoille lähetetään tarkemmat tavoitteet ja sisältöalueet lukukauden alussa.

Aikuisten opintojen tavoitteena on syventää aikuisen oppijan henkilökohtaista suhdetta kuvataiteeseen sekä tukea hänen identiteettiään taiteentekijänä.

Opetuksessa perehdytään monipuolisesti nykytaiteelle ominaisiin toimintatapoihin, ilmaisukeinoihin ja käsitteisiin sekä tunnistetaan itselle merkityksellisiä kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä. Opinnot kehittävät käsitteellistämisen, sanallistamisen ja kriittisen ajattelun valmiuksia.

Opiskelijaa ohjataan pitkäjänteisten oppimistavoitteiden asettamiseen, elämänhistoriansa ja -kokemustensa tutkimiseen taiteellisen toiminnan lähtökohtana sekä oman kuvallisen ilmaisun kriittiseen reflektointiin.

Taidekoulun opetus on maksullista. Aikuisten ryhmissä kurssimaksu ei sisällä harjoituksissa käytettäviä materiaaleja.

Aikuisten taiteen perusopetuksen vastuuopettajana toimii suunnittelijaopettaja Anne Turkulainen puh. 044 779 1273.

AIKUISTEN TAITEEN PERUSOPETUS; YHTEISET OPINNOT 2

Kiiruun koulukeskus, ot 1071, D-ovi, Kiiruuntie 4
Keskiviikko 17.00–20.15
1.8.2020 - 16.12.2020 ja 13.1.2021 - 19.5.2021
Kurssimaksu 252,00 €

Lukuvuoden opettajina vuorottelevat Hanna Saarikoski, Tea Tikka, Anne Turkulainen, Antero Kare ja Hanna Marno.

Aikuisten kuvataiteen perusopinnot kestävät kaikkiaan 3–4 vuotta, jonka aikana opiskelija sitoutuu osallistumaan kesäkuukausia lukuun ottamatta viikoittaiseen opetukseen. Ensimmäisen lukuvuoden opetus sisältää useita opintojaksoa, joilla kullakin on oma nimike ja oppimisalue kuvataiteessa. Kutakin jaksoa vetää aihe-alueeseen perehtynyt yksi tai useampi opettaja. Ryhmän kokoontumisajat voivat vaihdella.

Jo alkaneeseen ryhmään ei oteta uusia oppilaita. Uusi aikuisten taiteen perusopetuksen ryhmä aloittanee syksyllä 2022. 

Päivitetty 19.8.2020 | Anne Turkulainen